TURVASSA

Turvallisuudentunne on ihmisen syvimpiä perustarpeita. Kaikki muu, kuten esimerkiksi oppiminen, luovuus ja lepo pohjautuvat riittävälle turvallisuudentunteelle. Turvan tunnetta on hyvä vahvistaa erityisesti silloin, kun kohtaa elämässään haasteita, kuten esimerkiksi stressiä tai kriisin. Toisaalta turvallisuuden tunteen vahvistaminen silloin, kun kaikki on hyvin, luo mahdollisuuden rentoutumiseen ja lepoon. Syvimmillään turvallisuuden tunne syntyy luottamussuhteessa armolliseen Jumalaan. Turvassa -harjoituksissa sinulle tarjotaan mahdollisuutta levähtää haasteiden keskellä ja kokea turvaa mielikuvien, Raamatun jakeiden ja rukouksen avulla.

 

 

 

 Turvassa -mielikuvaharjoitukset ovat äänitiedostoja, jotka voit tehdä sinulle parhaiten sopivaan aikaan joko ulkona tai sisällä. Voit palata hyväksi kokemiisi harjoituksiin vaikka iltaisin ennen nukkumaanmenoa.

Huomioithan, että mikäli sinuun kohdistuu henkeä tai terveyttä uhkaava vaara, niin hakeuduthan turvaan ja ammattiavun piiriin. Näitä harjoituksia ei ole tarkoitettu luomaan turvallisuudentunnetta sellaisiin tilanteisiin, jotka eivät ole turvallisia. 

Olemme julkaisseet 2 videota "Turvassa" kategoriaan.

RAUHAA RAUHATTOMUUTEEN

Kesto:9:21m

Usein elämässä on tilanteita, jotka voivat synnyttää meissä levottomuutta. Tässä mielikuvaharjoituksessa saamme opetella luottamaan siihen, että Jeesus voi rauhoittaa sisimpämme, vaikka ulkoiset olosuhteet olisivat haastavat. Harjoitus vertautuu kertomukseen siitä, kuinka Jeesus tyynnytti myrskyn.

MIELIPAIKASSA YSTÄVÄN KANSSA

Kesto:7:55m

Joskus tarvitsemme lepoa arkemme keskelle. Tässä mielikuva-harjoituksessa saat hengähtää hetken mielikuvituspaikassa Todellisen Ystävän seurassa. Voit tehdä harjoituksen sisällä tai ulkona itsellesi luontevassa asennossa.