Luomakuntablogi

Luomakuntablogissa on luontokuvien ja Raamatun tekstien nostattamia arkisia pohdintoja suhteestamme omaan itseemme, toisiin ihmisiin, Jumalaan ja koko luomakuntaan.

Luomakuntablogin tarkoituksena on innostaa sinua pohtimaan, mitä ajatuksia tekstit herättävät omassa elämässäsi tällä hetkellä. Blogitekstit on julkaistu myös Raision seurakunnan Tule ja Katso-lehden luomakuntapalstalla.
  • Yksinäinen joutsen

    Yksinäinen joutsen

    ”Herra tunnet tuhannet yksinäiset sydämet aivan liian kauan ihmisrakkautta vailla, lapset pitkin kyliä, vailla isän syliä, peitä heidät siipes alle lintuemon lailla. ” (ote Lasse Heikkilän laulusta Liian kylmät tuulet) Linturetkellä näin laulujoutsenparin kosteikolla ja alueen reunan ojassa oli yksinäinen laulujoutsen. Todennäköisesti kyseessä oli viime vuoden poikanen, jonka pitäisi nyt nuorena aikuisena löytää oma reviirinsä,…

    Lue lisää: Yksinäinen joutsen
  • Toivon vihreä

    Toivon vihreä

    ”Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minunajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.” Jer.29:11 Onko sinulla lempivuodenaikaa, jonka koittamista erityisesti odotat?Vaikka pidän jokaisesta vuodenajasta eri syistä, odotan vuodenajoista silti eniten kevättä. Varsinkin lopputalven harmaan, kylmän, jäisen ja märän loskan keskellä ajatus suuntautuu kuin itsestään kevään kaipuuseen. Siihen hetkeen,jolloin…

    Lue lisää: Toivon vihreä
  • Lohdutuksen sade

    Lohdutuksen sade

    ”Kokoa kyyneleeni leiliisi, merkitse ne kirjaasi. … Sinä pelastit minut kuolemasta, et antanut jalkani astua harhaan. Minä saan vaeltaa Jumalan edessä, siellä missä on elämä ja valo.” Psalmista 56: 9, 13 Jokaisella meillä on varmasti kokemus siitä, että olemme katselleet maisemaa sadepisaroiden kasteltua edessä olevan ikkunan, tuulilasin tai silmälasit. Tuolloin edessä oleva tuttukin maisema saattaa…

    Lue lisää: Lohdutuksen sade
  • Hyvä hedelmä

    Hyvä hedelmä

    Tänä syksynä on ollut runsas omena- sekä pihlajanmarjasato. Jälkimmäisen ansiosta pihlajanmarjakoit ovat jättäneet ainakin meidän pihan kasvavat ja kypsyvät omenat rauhaan. Hyvää satoa on silti uhannut kuiva kesä sekä myrskyisät sadekelit, minkä vuoksi raakoja omenia on pudonnut ennenaikaisesti puusta. Lisäksi ampiaiset ja muumiotauti ovat tehneet osan omenoista syömäkelvottomiksi. Raamatussa on sanonta ”hedelmistään puu tunnetaan” ja…

    Lue lisää: Hyvä hedelmä
  • Juhannuksen kasvi-godfulnessia

    Juhannuksen kasvi-godfulnessia

    ”Katsokaa kedon kukkia, kuinka ne nousevat maasta: eivät ne näe vaivaa eivätkä kehrää. Minä sanon teille: edes Salomo kaikessa loistossaan ei ollut niin vaatetettu kuin mikä tahansa niistä. Kun Jumala näin pukee kedon ruohon, joka tänään kasvaa ja huomenna joutuu uuniin, niin tottahan hän teistä huolehtii, te vähäuskoiset”. Matt.6:28-30 Kansanperinteessä on monia juhannukseen liittyviä uskomuksia,…

    Lue lisää: Juhannuksen kasvi-godfulnessia
  • Tuleen tuijottelua ja rauhoittumista

    Tuleen tuijottelua ja rauhoittumista

    ”Valo loistaa pimeydessä, pimeys ei ole saanut sitä valtaansa.” Joh.1:5 Katso kaikessa rauhassa kuvaa nuotiosta. Tai voit yhtä hyvin miettiä mielessäsi paikkaa ja tilannetta, jossa olet ollut nuotion äärellä. Miltä nuotion äärellä tuntuu, kuulostaa ja tuoksuu? Lue oheinen Raamatun kohta uudestaan läpi. Pohdi samalla, mihin asioihin kaipaisit omassa elämässäsi valoa tällä hetkellä. Voit vielä rukoilla…

    Lue lisää: Tuleen tuijottelua ja rauhoittumista
  • Sielun ja joulun valoa

    Sielun ja joulun valoa

    Jeesus sanoo: ” Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo.” Joh. 8:12 Katso oheista kuvaa hetken. Ajattele, että istuisit kuvan penkillä ja katsoisit edessäsi avautuvaa maisemaa. Mieti, miltä maisema näytti hetkeä aikaisemmin, kun pilviverhossa ei ollut vielä aukkoa. Miten suuren eron auringon valo tuokaan maisemaan? Tuleva…

    Lue lisää: Sielun ja joulun valoa
  • Juurevaa elämää

    Juurevaa elämää

    ”Kun kerran olette ottaneet omaksenne Herran Kristuksen Jeesuksen, eläkää hänen yhteydessään. Juurtukaa häneen, rakentakaa elämänne hänen varaansa ja vahvistukaa uskossa sen mukaan kuin teille on opetettu. Kaikukoon kiitoksenne runsaana.” Kol. 1:6-7 Metsässä näkee monesti myrskyn jälkeen kaatuneita kuusia, joiden iso juuripaakku on kaatunut mukana. Kuusella on pintajuuret, joten se kaatuu myrskytuulissa herkimmin kuin esimerkiksi mänty,…

    Lue lisää: Juurevaa elämää
  • Kuivaa kasvua

    Kuivaa kasvua

    ” Sillä niinkuin sade ja lumi, joka taivaasta tulee, ei sinne palaja, vaan kostuttaa maan, tekee sen hedelmälliseksi ja kasvavaksi, antaa kylväjälle siemenen ja syöjälle leivän, niin on myös minun sanani, joka minun suustani lähtee: ei se minun tyköni tyhjänä palaja, vaan tekee sen, mikä minulle otollista on, ja saa menestymään sen, mitä varten minä…

    Lue lisää: Kuivaa kasvua
  • Turvallinen kallio

    Turvallinen kallio

    Hiljene, sieluni, Jumalan edessä! Hän antaa minulle toivon. Hän on kallio, hän on minun pelastukseni, hän on linnani, minä en horju. Jumalassa on pelastukseni ja kunniani. Hän on luja kallio, hänessä on turvani. Luottakaa aina Jumalaan, tuokaa hänen eteensä kaikki mikä sydäntänne painaa! Jumala on turvamme. Psalmi 62 Tämä syksy tulee olemaan hyvin erilainen monelle…

    Lue lisää: Turvallinen kallio