”Älkää mukautuko nykymaailman menoon, vaan muuttukaa sisäisesti. Alkakaa ajatella uudella tavalla, niin että osaatte arvioida, mitä Jumala tahtoo. Silloin te tiedätte, mikä on hyvää, Jumalan mielen mukaista ja täydellistä. ” Room. 12:2

Oletko päässyt seuraamaan luonnossa eläinten muodonmuutosta? On ihmeellistä, miten esimerkiksi vedessä uiskentelevista nuijapäistä tulee sammakoita tai miten perhosen toukka koteloituu ja kotelosta kuoriutuu upea lentotaitoinen perhonen.

Raamattu puhuu puolestaan useammassa kohdassa sisäisestä muodonmuutoksesta, uudistumisesta. Sisäinen uudistuminen vaatii tiedostamista, aikaa ja välillä myös viisaita vierellä kulkijoita tai auttajia. Myös kiitollinen elämänasenne voi muovata sisintämme ja varjella katkeruudelta. Sisäiseen uudistumiseen voi rukoilla Jumalalta apua esimerkiksi oheisen rukouksen sanoin:

Jumala, sisimpääni on koteloitunut kaikenlaista. Anna minulle rohkeutta käsitellä sisintäni sekä löytää tarvittaessa myös apua sielun ja mielen hiertymien käsittelyyn. Anna kiitollisuuden vallata sydämeni maaperää, jotta osaisin nähdä kaiken hyvän elämässäni. Anna Pyhän Hengen tehdä uudistavaa työtä, jotta sydämeni koteloista voisi lähteä toivon perhoset lentoon. Aamen.

Teksti ja kuva: ympäristöasiantuntija Hannele Siltala