”Jeesus sanoo: Minä olen tie, totuus ja elämä.”
Kuluneen talven aikana on välillä satanut niin runsaasti lunta, että lumi on peittänyt maisemasta kaikki polut. Luminen maisema ilman ihmisen jälkiä on erilainen kuin kesällä, aivan kuin tututkin polut olisivat hävinneet lähimetsästä.
Elämän suurien kriisien keskellä voi tuntua hiukan samalta. Elämän tutusta maisemasta on yht´äkkiä hävinnyt tuttu ja turvallinen elämän polku. Tunne voi olla lamauttava. On vaikea asennoitua uuteen tilanteeseen, jossa tulevaisuus on tuntematon tai pelottava.
Emme voi aina hallita elämää. Elämä on yllätyksellinen eikä aina noudata sitä käsikirjoitusta, jonka olemme itsellemme kirjoittaneet.
Menettäessämme hallinnan tunteen on hyvä juurruttaa itsensä siihen mikä pysyy. Lumisessakin metsässä näet ehkä polun hahmon tai aukon metsässä, josta polku kulki kesällä. Toisaalta lumi ja jää avaavat uusia teitä. Järven jää muuttuu tieksi tai kesällä lähitunkematon pusikko onkin talvella läpikuljettava. Ja oikeilla varusteilla, kuten suksilla tai lumikengillä, talvinen metsä voi olla seikkailu.
Kristityn elämä voi olla syvenevää Jumalaan juurtumista. Jumala on lopulta ainoa joka pysyy. Hän on kuin kallio jaloillesi ja polku jota kulkea, kun et tiedä minne mennä. Jeesus käytti itsestään monia nimiä ja yksi itselleni tärkeimmistä on ”tie”. Itseäni puhuttelee se, että Jeesus ei vain sanonut tietävänsä vaikkapa hyvän elämän ohjeita, vaan hän sanoi olevansa koko persoonana tie jokaiselle ihmiselle tässä maailmassa.
Jos et tiedä minne kulkea elämässäsi, muista että poluttomankin maiseman yläpuolella on eräs, joka on luvannut olla tie sinua varten.
Teksti: kappalainen Vesa Siltala; kuva: Hannele Siltala