
Lähtökohtana Jumalan rakkaus
Rakkauden kaksoiskäsky liittyy myös tuleviin sukupolviin ja kaukaisiin lähimmäisiin, ja sitä kautta vahvasti ympäristöteemoihin.
Saadessaan itse olla täysin Jumalan rakastama ja hyväksymä voi oppia rakastamaan myös toisia ja luomakuntaa.
Kristillinen ympäristökasvatus on parhaimmillaan myös identiteettikasvatusta.
Perustana kristilliset arvot ja ihmiskäsitys
Länsimäinen ihmisarvo ja lähimmäisenrakkaus rakentuvat kristilliselle ihmiskäsitykselle.
Jumalan luomistyön kunnioitus on arvoista nouseva peruste sille, että haluamme pitää huolta luomakunnasta ja esimerkiksi vaalia lajien monimuotoisuutta.
Raamatun käskyt ja ohjeet suojelevat ihmistä ja koko luomakuntaa.
Lepopäivän viettäminen mahdollistaa ihmisen ja luomakunnan levon.


Menetelmänä kokemuksellinen oppiminen luonnossa
Irrallisten ”paperinmakuisten” tehtäväkokonaisuuksien sijaan suunnitellaan luontoretkiä, joiden kautta mahdollistuu kosketus elävään ympäristöön, aito tekeminen yhdessä sekä luontoon tutustuminen kaikin aistein
on parempi huomioida ympäristökasvatus pienimuotoisesti osana normaalia toimintaa kuin järjestää kerran vuodessa iso luontopäivä, jolloin ”mennään luontoon”.
Turvallisuusnäkökohtien huomioiminen kokonaisvaltaisesti
Hengellinen: Raamattuun perustuva kristillinen kasvatus ja opetus vapauden ja rakkauden hengessä ja lapsen perheen arvomaailmaa kunnioittaen
Fyysinen: ulkona tapahtuvan toiminnan vaaran paikkojen kartoitus ja vaaratilanteiden ennaltaehkäisy hyvällä etukäteissuunnittelulla, esim. retkien reittivalinnat
Henkinen: lapsilähtöisyys, lapsen persoonan, taitojen ja luovuuden arvostaminen ja vahvistaminen, turvallinen ja kiireetön ilmapiiri


Vapaus ja toivo kannustavat toimimaan
Syyllisyyden sijaan toiminnan motivaationa on kiitollisuus Jumalaa kohtaan.
Pienistä teoista syntyy suuri kokonaisuus.
Kristuksen sovitustyö koskee myös luomakuntaa.
Anteeksisaamisen ja uuden alun mahdollisuus vapauttaa toimimaan.
Tavoitteena ympäristövastuullinen ja kohtuullinen elämäntapa
Ihmisen tehtävänä on viljellä ja varjella Jumalalle kuuluvaa luomakuntaa
Luonnon kestävä käyttö, myönteinen vastuu luomakunnasta ja lähimmäisistä
Eettinen kasvatus, itsehillintä, vastuu heikommista, kyky asettua toisen osaan.


Yhteisöllisyys moninkertaistaa vaikuttavuuden
Perheiden tukeminen ja innostaminen ympäristövastuulliseen elämäntapaan
Taito keskustella ja perustella mielipiteensä, hyväksyä erilaiset mielipiteet, tunneäly
Maailmanlaajuinen kirkko ja yhteisö, Kristuksen ruumis, veljeys, sisaruus

